Homoseksuaaliseen nussimis tarinoita satu lappi nykyään

Olen kieltänyt asian hyvin pitkään, alaluokilta asti, mutta minusta tuntuu, etten jaksa enää tapella asian kanssa. Pienenä rakastin kaikissa leikeissä olla poika, enkä ole ikinä erityisemmin pitänyt "tyttöjen leikeistä" kuten barbeista, kotileikeistä tms. En ole koskaan pitänyt myöskään mekoista tai muista tyttöjen vaatteiksi luokiteltavista vaatteista. Muistan, että nuorempana netissä sanoin aina olevani poika, ja pidin siitä kun minua sanottiin pojaksi.

Nimeksi väitin yleensä Eliasta, ja minusta tuntuu, että jos tulisin transkaapista, se olisi uusi nimeni. Olen seurustellut sekä tyttöjen että poikien kanssa, mutta olen huomannut, että tyttöjen kanssa seurustelu tuntuu enemmän oikealta. Lisäksi tunteeni tyttökumppaneita ja -ihastuksia kohtaan ovat olleet huomattavasti suurempia kuin poikapuolisiin.

Olen todennut, että olen panseksuaali ja läheiset ystäväni tietävät sen. Olen aikalailla sujut asian kanssa, ja olen päättänyt, että peruskoulun päätyttyä ja suurempaan kaupunkiin muutettuani en enää sano olevani hetero jos joku kysyy, vaan sanon reippaasti olevani mitä olen.

Asia ei kuitenkaan ole yhtä selkeä transsukupuolisuuteni kanssa. Kaikista parasta mielestäni olisi, että olisin vain suoraan syntynyt biologisesti pojaksi, sillä muutosprosessi kuulostaa raskaalta vaikkakin oikealta.

Periaatteessa tekisi mieli antaa asian olla, mutta toisaalta olen erittäin kyllästynyt siihen, että kaikki sanovat minua tytöksi. En ole kertonut kellekään kaverilleni asiasta, vaikka he sen takuulla hyvin vastaan ottaisivatkin, sillä minua inhottaa ajatus että heidän pitäisi alkaa yhtäkkiä kutsumaan minua uudella nimellä, kun he ovat jo tottuneet vanhaan.

Vanhempanikin olisivat varmasti suhteellisen sujut asian kanssa, vaikka pelkään jonkin verran, etteivät he ota minua tosissaan. En oikein tiedä pitäisikö antaa asian olla vai ottaa riski ja mennä kohti sitä mitä oikeasti olen. Olen aina koko ikäni tykännyt tytöistä, ja mun ekan pusunkin sain joltain päiväkodin tytöltä.

On tosi turhauttavaa, kun aina jos puhun äidille tai jollekkin muulle aikuiselle mun sukupuolesta niin mulle vaan aina sanotaan, että mä oon niin nuori et en voi tietää.

Mun äiti kutsuu mua tytöksi. Oon sanonu et voitko olla kutsumatta mut se aina unohtaa. Opettajat kutsuu myös aina tytöksi. Se saa aina itsetunnon nollaan. Äiti sanoo että en sais ottaa itseeni tollasesta. Ärsyttää kun en voi pitää paitoja tai muuten rinnat näkyis läpi.

Joten pidän aina hupparia. Binderiä en uskalla pyytää koska äiti ei hyväksy mua kuitenkaan. Enkä voi ite tilata vielä. Oon miettinyt et pitäskö vaan luovuttaa ja elää sitten naisena mutta en aio enkä halua luovuttaa. Mulla siis ei ole kavereita enää. Mun entiset kaverit sanoo aina ärsyttääkseen mua tytöksi.

Ärsyttää kun aina joka paikassa oikeasti korostetaan tyttö ja poika juttuja. Kerran olin kaupassa äidin kanssa ja se yritti tyrkyttää mulle tyttöjen farkkuja ja kieltäydyin sitten äiti avas sen verhon olin siis pukukopissa ja sano mulle että "Mikset sä nyt vaan voi ottaa niitä farkkuja kun tosi asia on se että sä oot tyttö". Olin järkyttynyt siitä mitä äiti mulle sano ja siitä että olin alushoususillani, kun se just avas sen verhon niin että jotkut asiakkaat vielä näkivät mut.

Monesti nää vuodet menee äidin kanssa riidellessä. Niin joo ja mulla on lyhyet hiukset kauhea tappelu niistäkin. En tykkää tyttöjen vaatteista enkä pidä niitä. Harmittaa kun en voi saada sitten aikuisena miehenä lapsia. Olisin halunnu perheen mutta en minä kenenkään nainen ja äiti olisi. Oon siis ihan vaan tällänen periaatteen mies eli synnyttää en halua. Jos siis joskus alotan testosteronin niin saatan saada aknen ja mulla kun on jo valmiiksi finnejä nytkin, mut se on sen arvosta.

Leikkauksissakin on ne omat komplikaatioriskitkin. Vihaan riskejä mutta nuo riskit mä otan. Toki rahasta en kyllä tiedä enkä että saanko edes diagnoosia. Tuli aika pitkä esittely koska ei ole ketään, jolle puhua. Kuinka saan äidin ymmärtämään mua? Oon kyllä selittänyt sille kaikkea transsukupuolisuudesta mutta ei se nyt vaan näytä koskaan tajuavan.

Se luulee vissiin että oon lesbo. Koska lesbot on naisia mä en. Miksei vaan muut voi nähdä sitä poikaa kuka mä oon? Entä miten ihmees saan binderin kun en voi äidiltä pyytää ja en tunne ketään aikuistakaan. Mulla on vielä 3 vuotta jäljellä. Pitääkö edes kaapista tulla ulos jos tietää että mua ei hyväksyttäisi??

Olen siis cm mun nenä, korvat, kädet ja jalat on tosi pienet. Ja tuun aina oleen näin lyhyt. Lisäksi mulla on nää moobsit.. On kyllä suuri kolhu mun miehisyydelle kun aina mua kutsutaan naiseksi. Täälläpäin missä mä asun ei järjestetä mitään sateenkaariryhmiä tai se on nykyään tauolla. Mihin voisin mennä puhumaan näistä asioista? Tosin avautuminen hävettää aina heti 5 minuutin kuluttua kumminkin. Ei se siis hävetä, että olen ftm.

Voiko transihmiset mennä siis naimisiin vai ei? Entä voivatko he adoptoida? Kuinka paljon sukupuolenkorjaaminen naisesta mieheksi maksaa?

Mietin tulevaisuutta ja varojani. Oon jo aika kauan miettinyt sukupuoltani. Oon miettinyt näitä eri nimikkeitä, tytön ja pojan välistä. En siis koe olevani kumpikaan. En vain silti tiedä, mikä olen. Suomeksi aiheesta ei löydy kauhean päteviä selityksiä mielestäni. Enkä tiedä ketään keneltä kysyä apua näiden englanninkielisten nimikkeiden kanssa. Joten siksi tulin tänne. Jos vain voitaisiin selittää esimerkiksi sanat queer, non-binary, luulin että ne kaksi ovat samaa tarkoittavaa, mutta niillä on eri liput?

Ja myös, kun ymmärrän sukupuoleni, pitäisikö asiasta kertoa opettajalle? Toivon nyt apua näihin eri nimikkeisiin, kiitos. Ja jos tästä nyt saa selvää, mikä olen? Tunnen olevani siis jotain tytön ja pojan välistä, enemmän poikamainen mutta en kuitenkaan poikakaan. Hei, olen vuotias tyttö taino nii. Oon aina ollu tyttömäine tai sellane et joo mekot on menny ja tällee mut täs ylä-asteen aikana oon miettiny et oonko sittenkää ees tyttö?

Oon tullu kaapista ulos lesbona ja äiti otti sen okei muut ei niinkään. Oon saanut leikata hiukset lyhyiksi ja käyttää miesten vaatteita mut esim.

Pelkään että äiti sanoo mulle, että tää on vaa vaihe. Oon niin kateellinen kakkille miehille ja niiden miesmäiseen kroppaan ja matalaan ääneen. Pitäiskö mun puhua tästä psykologilleni? Olen tällä hetkellä 16 vuotias tyttö ja olen tuohon tyttö nimikkeeseen oikeen tyytyväinen. Mutta olen ihan pienestä pitäen tykänny välillä leikkiä esittää ja kuvitella olevani poika.

Lapsena kun tuli leikittyä tyttöporukalla jotain roolileikkiä, johon tarvittiin yks poikarooli, niin tarjouduin yleensä oleen se. Sanoin sen sillai ku se olis isokin myönnytys mutta oikeesti halusin olla se.

Myöhemmin koulun näytelmissä mulle oli ihan sama, kumman roolin sain. Tykkään yhä edelleen kuvitella itteni pojan rooliin esim. Kokeilin sitä aluks ihan vain huvin vuoksi mutta se olikin yllättävän kivaa kuvitella olevansa poika. Mä en oo koskaan myöskään tajunnu tai tykänny niistä niin sanotuista tyttöjen jutuista esim.

En halua itteeni mihinkään tiettyyn muottiin mutta haluisin saada tälle jonku selityksen. Koska tuntuu vähän hassulta, ku näkee kavereiden tekevän niitä ns. Eli lyhyesti oon tyytyväinen tytön rooliin mutta välillä haluun kuvitella ja esittää olevani poika. Mistä vois olla kyse? Hei minä olen vuotias tyttö ja olen kesästä asti miettinyt hyvin paljon sitä, että olenkin ehkä poika. Nyt ihan vasta tunne on alkanut voimistumaan ja olen leikannut hiukseni lyhyeksi.

Oikeastaan toinen puoli on puolipitkä ja toinen on siili. Olen myös alkanut pukeutumaan vähän poikamaisesti. Olen ajatellut, että koska siskoni on lesbo niin sitten kun olen valmis ottaisin hänen kanssaan asian puheeksi.

Minusta asia tuntui aluksi ihan normaalilta, mutta sitten alkoi ahistaa. Olen myös jonkin aikaa tuntenut, että olen bi. Minusta se asia on minulle täysin luonnollista ja en ole kokenut sen takia mitään ahdistusta.

Mutta olen myös miettinyt, että miten kertoisin asiasta. Olen miettinyt myös minulle uutta kutsumanimeä Tyler. En tiiä enään kuka oon. Oon vuotias, biologisesti tyttö.

Ja tietenkään asia ei ole tarpeeksi perseestä ilman tätä seikkaa: Rakastan meikkaamista, kukkapantoja, hameita jne. Joinain päivinä istun meidän luokan tyttöjen kanssa kikattamassa, toisena päivänä pyöräilen kaupungilla iskemässä tyttöjä poikien kanssa.

Useimmiten saan iskettyä naisia, mutten ns. Olen pan, sen verran tiedän. Mul on poikamaiset, pyöreät kasvot. A-kupin rinnat, joka helpottaa poikapäivinä, kun taas tyttöpäivinä itken aamusin niiden pienuutta. Oon noin cm pitkä. Välillä tuntuu, et ihmiset pitää enemmän musta poikana. Useimmat mun kavereista tietää tästä, samoin mun äidit. Olen kahdeksas luokkalainen transpoika. Kahden vuoden päästä menen lukioon.

Todennäköisesti muutan toiseen kaupunkiin ja menen aivan eri lukioon kuin mikä täällä on. Eli kukaan ei tunne minua, kukaan ei tiedä, että olen trans. Haluaisin aloittaa aivan alusta. Nykyisessä koulussa vain muutamat ystävät kutsuvat minua sillä nimellä jolla haluan, ja haluaisin muuttaa asian. Lukiossa haluaisin opettajien kutsuvan minua sillä nimellä ja ystävien myöskin ja kutsuvan minua pojaksi.

En vain tiedä miten tulen sitten kertomaan heille sen. Toinen asia on, että olen tullut kaapista vanhemmilleni. Isä on todella kannustava ja kutsuu minua siksi kuin haluan, mutta äiti on vähän toinen juttu. Kun tulin kaapista, kerroin hänelle, että haluaisin minua kutsuttavan toisella nimellä, enkä halua tytöttelyä.

Jälkimmäinen on jotenkin loppunut, mutta hän kutsuu minua edelleen syntymänimellä. Haluaisin hänen alkavan käyttää sitä nimeä, josta pidän. Kolmas asia on, että haluaisin binderin, mutta en yhtään tiedä miten äiti suhtautuisi asiaan.

Iskän luulisi olevan okei asian kanssa, mutta asun äidin luona ja hän pesee pyykit ja muut niin en tiedä kuinka saisin itselleni binderin. Olen vuotias, naispuoliseksi syntynyt. Olen kuitenkin aina kokenut olevani poika, ja kehoni ahdistaa minua erittäin paljon.

Ala-aste oli todella vaikeaa aikaa. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista". Kuudennella luokalla murrosikä alkoi, ja se aiheutti minussa ihan hirveitä tunteita. En halunnut muuttua sillä tavalla. Toivoin, että olisin muuttunut samalla tavoin kuin pojat. Yläasteella yritin olla tyttö, jotta kiusaaminen loppuisi. Pukeuduin vaatteisiin, joita vihasin yli kaiken.

Annoin ystävieni meikata minut. En tunnistanut itseäni, tuntui, että elän jossain näytelmässä, jossa olen jonkun tytön roolissa. Olin hyvin onneton ja ahdistunut jatkuvasti, ja niinpä sitten sen seurauksena masennuin. Tuntui, etten jaksa enää. Selvisin kuitenkin pahimmasta masennuksesta. Nykyään pukeudun taas kuten itse haluan.

Olen myös onnekas ulkonäköni suhteen, sillä kasvonpiirteeni mielletään maskuliinisiksi ja vartaloni on todella muodoton. Menen helposti läpi poikana, mutta vain jos minun ei tarvitse puhua. Vihaan sitä, että ääneni paljastaa minut heti. Vanhempani eivät tykkää yhtään, kun joku "erehtyy" sukupuolestani. Heistä näkee sen, että he häpeävät sitä miltä näytän.

Vaatekaupoissa he yrittävät ohjata minua naisten puolelle. He toistavat nimeäni erittäin kuuluvasti, kun keskustelemme, jotta muut kuulisivat, että tuollahan on tytön nimi. He puhuttelevat minua jatkuvasti neitinä, tyttönä ja tyttärenään vaikka olen monesti huomauttanut asiasta. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että koen itseni pojaksi.

Tämän vuoden puolella kerroin transsukupuolisuudestani parhaalle ystävälleni, sekä tyttöystävälleni. Ystäväni sanoi, että oli jo arvannut sen minusta. Haluaisin kertoa asiasta myös vanhemmilleni, mutta pelkään että he hylkäävät minut ja jättävät minut oman onneni nojaan. Tarvitsen kuitenkin heidän apuaan, sillä opiskelen nykyisin eri kaupungissa ja en tulisi toimeen ilman vanhempieni avustusta.

Sanottakoon nyt vielä, että vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia, joten en usko, että he koskaan hyväksyisivät minua poikanaan.

Haluaisin vain kertoa luokkalaisilleni ja vanhemmilleni, että olen poika. Että olen aina ollut poika, ja poika myös tulen olemaan. Haluan, että ihmiset kohtelisivat minua poikana ja kutsuisivat minua eri nimellä.

Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia. Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa.

Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä? Luin muistaakseni joskus, että sinuiksi. Onko tällaista listaa olemassa, tai voitteko neuvoa mistä löytäisin helposti oikeanlaisen terapeutin? Auttaako kela etsimään terapeuttia? Terapeuttien listan selaaminen on ylitsepääsemätöntä. B-lausunto ollut jo kuukausia mutta eteenpäin en pääse Lue vastaus.

Olen 21 vuotias ja FTM. Olen nyt kahdesti käynyt TAYS: Suurin ongelma on ollut itseni hyväksyminen mikä tosin on jo paremmalla mallilla ja se, kuinka tulla ulos perheelleni ja sukulaisille.

Olen vuosia kannattanut julkisesti ja äänekkäästi LGBT oikeuksia, eli vanhempani kyllä tietää kantani kyseisiin asioihin. Isäpuoleni ja osa sukulaisista jopa kyselee, onko minulla poika- TAI tyttöystävää Mutta varsinkaan isäpuoleni suhtautumista transihmisiin en tiedä, äitini pitää heitä lähinnä hämmentyneinä.

Tosin äitini on ollut aina sujut sen kanssa, että lapsena pukeuduin poikienvaatteisiin, ja nyt vanhempana miestenvaatteisiin ja että pidän hiukset lyhyenä. Suuri huoli on siskoni 11 v. Olen hänen ainut "sisko" ja tämän vuoksi hänelle tärkeä. Vasta kerran hän on huomioinut, että pukeudun miesmäisesti. Muuten hän haluaisi, että meikkaamme toisiamme, laittaisin hänen hiuksiaan ym. Mikä ei tietenkään minua innostaisi. Ainoat jotka tietää sukupuoliristiriidastani ovat kaksi kaveriani joista toinen arvasi asian itse, ja toinen kertoi epäilleensä "jotain tuon suuntaista" ja näistä toisen kaverin perhe tietää myös arvasivat asian itse.

Olen miettinyt että tulisin kaapista vasta saatuani virallisesti diagnoosin F Mutta jos syystä tai toisesta saisin vain diagnoosi F Toisaalta haluaisin tulla kaapista jo nyt, ja myös siinä tapauksessa että en saisi F Minulla vaan ei ole hajuakaan mikä olisi paras ratkaisu, jättää myöhemmäksi vai tulla jo nyt, ja kuinka edes tulla kaapista tällaisen asian kanssa Eli mikä olisi mahdollisesti paras vaihtoehto?

Myös seksuaalinen suuntautumiseni hämmentää minua. Minulla ei ole hajuakaan miksi itseäni sen osilta kuvailisi. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu. Mutta siinäkin on ongelma, heteroksi en voi itseäni sanoa, koska silloin näyttäisin naiselta joka pitää miehistä, mutta en myöskään homoksi koska silloin näyttäisin lesbolta niin kauan kuin olen kaapissa transihmisenä.

Toisaalta bi tai pan ei myöskään tunnu omalta, koska suosin miehiä yli muiden sukupuolien. Mikä olisi lyhyt ja ytimekäs vastaus uteluihin suuntautumisesta tällaisessa tilanteessa? Mä olen parikymppinen transmies ja menossa korjaushoitoihin pian. Ei olla hirviän läheisiä ja mua pelottaa se aivan sikana. Mun perhe ei ole kovin liberaali ajatusmaailmaltaan, ja pelkään huonoa reagointia. Mua ei haittaaisi jos ne ei haluais pitää enää yhteyttä, mutta esim ilkeilyä en haluais tän asian tiimoilta enää kuulla.

Mikähän ois paras tapa kertoa vanhemmille niin että he ymmärtäis kuin tärkee asia tää mulle on? Hei, olen 13 vuotta täyttänyt tyttö. Tai no, tyttö ja tyttö. En oo oikeen koskaan tuntenut olevani täysin tyttö. Siis tottahan toki mä pidin prinsessoista ja keijuista yms. Olin pienenä todella rämäpää, saatoin juhlamekossa kiivetä puihin ja polvet oli aina mustelmilla.

Viihdyin myös poikien kanssa ja oikeista kavereista oli suurin osa poikia. Nyt vanhempana oon jo kasvanut pois prinsessa leikeistä, ja oon huomannut kuinka paljon eroan muista tytöistä. Luokkakavereistani moni meikkasi jo nelos luokalla, silloin myös alettiin käyttämään hienoja vaatteita ja oltiin 'cooleja'. Myönnän että meikäläisellä ei noihin aikoihin paljoa kavereita ollut, mutta jotenkin tuntui, että aina minä erotuin joukosta.

Jos pelattiin pelejä, minä olin aina viimeinen, kun pidettiin porukalla hauskaa, mut kutsuttiin messiin vaan jos ei muuten paljoa porukkaa päässyt. Kuulin myös paljon huhuja, joissa ilkuttiin pukeutumistani, ja minua muutenkin. Olen keholtani ehkä hiukan hintelä pojan oloinen. Ostan ja käytän löysiä vaatteita, minua usein luullaankin pojaksi, en siis ole kovinkaan naisellinen olemukseltani.

Haluaisin ostaa binderin jotta ihon myötäiset paidat olisi rentouttavampia päällä, mutten voi kertoa vanhemmilleni, he vain koittaisivat kääntää pääni. No, noin pari vuotta sitten ekan kerran mietin 'Entä jos olenkin poika? Myöhemmin ajatus levisi myös vanhemmilleni ja mummolleni, mutta kaikki vain antoi asian olla ilman kummempia jutteluita. Mummonikin sanoi "Muista että Jumala on luonut meidät jokaisen, emmekä me saa vaihtaa osiamme jotka hän on meille suonut.

Viime kesällä sitten ryhdyin hommiin ja kävin leikkaamassa tukkani. Vanhempani olivat kauhuissaan ja isovanhemmat tekivät parhaansa, jottei puhuisi siitä pahaa. Itse kuitenkin olin kerrankin iloinen ja jopa tyytyväinen itseeni, kun katsoin peilistä, saatoin hymyillä. Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut pohtimaan tosissani, en halua että minua kohdellaan naisena, mutta en myöskään halua olla mies.

Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan. Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika. Hei olen 15 vuotias naisen sukupuoleen todettu nuori ja olen hukassa sukupuoleni kanssa. Olen tiedottomasti aina ollut 'poikamainen' olen tykännyt leikkiä hiekkalaatikossa autoilla, rakentaa legoja, katsoa prätkähiiriä ja teini mutantti ninja kilpikonnia, videopeleistä ja enkä ole ollut moksiskaan, jos olen yltäpäältä liassa tai vain likainen jos tätä voi sanoa edes 'poikamaisuudeksi'.

Ala-asteella minulla oli kaveri, joka pukeutui 'poikamaisesti' ja kadehdin häntä koska vaatteet pojille suunnattuja vaatteita , jota hän käytti, näyttivät kivoilta ja silloin taisi käväistä pieni toive vähän väliä, että näyttäisin sitten pojalta. Välillä kävi silloin mielessä, että tahtoisin lyhyen tukan, jotta näyttäisin pojalta. Ylä-asteelle tullessa päätin alkaa pukeutua poikamaisesti, sillä se näytti kivalta. Leikkautin siinä sitten itselleni polkkatukan ja sitten kasin puolivälissä irokeesin tapaisen tukan.

Ja nyt haaveena on ananastukka ponnarilla. Seiskalla aloin vähän miettiä että haluaisin olla poika en silloin tiennyt esim. Kasilla minulle valkeni, että on olemassa muita sukupuolia kuin nainen ja mies.

Aloin miettiä, että olenko minä trans mies? Ajatus siitä, että änkeisin itseni naisen laatikosta miehen laatikkoon ei houkuttanut. Nyt kun yritän ajatella, että olenko se 'nainen' ajatus ahdistaa myös sama asia 'miehenä' olemisena. Aloin ajattelemaan sukupuoltani tarkemmin vasta noin vuosi sitten ja minua alkaa ahdistaa, kun en tiedä, että 'mikä' olen.

Olen etsinyt netistä tietoa ja törmäsin sitten tuossa kasin loppupuolella muunsukupuolisuuteen ja aloin miettiä että onko tämä se mihin 'kuulun'. Mutta en tunne olevani jokin muu sukupuoli kuin nainen ja mies juu tiiän muun sukupuolisuuteen kuuluu kuin se muu sukupuoli juttu mutta en oikein saanut niistä mitemmin selvää , vaan ehkä jotain, että olisin nainen ja mies tai jotain siltä väliltä. Olen OK rintojeni ja mitä housuistani löytyy, mutta välillä tulee olo, että kunpa voisin piilottaa rintani, jotta ihmiset luulisivat minut pojaksi.

Minua ärsyttää välillä, kun porukka ympärilläni pitää minua 'tyttönä' eikä 'poikana', mutta mitä minä olen valittamaan, kun en ole asiasta puhunut heidän kanssaan. Olen kyllä vähän vihjaillut parhaille kavereille, että en olisi välttämättä se 'tyttö'.

Mutta nyt kun kesäloma on ohi ja ysiluokka alkanut olen alkanut miettiä sitä, että kun tapaan jonkun uuden ihmisen niin hän saa vapaasti luulla, että olenko poika vai sitten se tyttö tai jotain muuta. Nykyään näytän pukeutumiseni ja hiustyylini takia pojalta ja kun ihmiset luulevat, että olen poika tai viittaavat siihen että olisin poika niin se saa minut jotenkin iloiseksi. Ala-asteella pukeuduin 'tyttömäisesti' ja olin silloin aika okei sen kanssa, mutta tuntui koko ajan, että jotain puuttuu ja nyt jos pukeutuisin 'tyttömäisesti' tai jos jokin saa minut näyttämään minut tytöltä niin se alkaa jotenkin ahdistamaan minua esim.

En ole koskaan ollut oikein innostunut ajatuksesta meikit, mutta nykyään olen okeit niitten kanssa välillä olisi mieli 'tedän' itselleni kulmakarvat, ei sen ihmeellisempää, ehkä joskus myöhemmin saatan tehdä jotain tommoista yksinkertaista enkä mitään isoa meikki urakkaa joka aamu. Minua myös viehättäisi olla vähän lihaksikas, esim. Minua ei sinänsä häiritse se että en ole ehkä se nainen tai se mies mutta haluaisin tietää sen 'nimikkeen' jonka voin sanoa ihmisille kun kysyvät sukupuoltani tai tarviten kertoa heille, jotta he eivät luulisi minua joksikin muuksi mitä en ole Lue vastaus.

Mä tarvitsen apua, ja pian. Mä olen 17 vuotias.. Nainen mä olen biologisesti, mutta mä vihaan sitä, kuinka mua kutsutaan tytöksi. Itse kuulen sen kuin mulle sanottaisiin että "haista vittu". En ole ikinä seurustellut, luultavastikkin koska en tiedä että kenen kanssa mun pitäisi olla.

Moni tuttuni on ihmetellyt, kun en nauti kuunnella tyttö ystävieni seksikokemuksista heidän silmin, ja tullut kysymään suoraan että olenko lesbo? Se kuulostaa taas "haista paska". Mä olen ollut jo melkein 2 vuotta masentunut tämän asian takia, ja pahimmilla hetkillä halunnut satuttaa itseäni vain turhaantumisen tunteesta. Onneksi en tehnyt sitä vielä. On eräs tyttö, jota olen ihaillut kauan, hän on hyvä ystäväni ja poikamainen.

Muutama vuosi sitten en saanut katsettani irti hänestä, mutta en edes ajatellut romantiikkaa. Hän ei sitä tiedä, mutta minä tiedän että hän on hetero. Haluaisin kertoa hänelle niin paljon että en ole nainen, tai minusta ei tunnu siltä toivoen että hän ymmärtäisi ja näkisi minut uudessa valossa.

Minä pidän miehistä, mutta pidän myös tästä ihmisestä. Tekeekö se minusta homon, jos joku päivä saisin olla mies? Vai olenko bi naisena että miehenä? Musta vaan tuntuu etten jaksa tätä rataa enää kauaa. Koen tarvetta käyttää uutta, sukupuolineutraalia nimeäni, koska syntymänimi ei tunnu mukavalta, koska siitä ihmiset huomaa, mitä sukupuolta "oikeasti" olen. Ongelmani on siinä, miten voin pyytää kavereita ja tuttuja käyttämään uutta nimeäni? En tiedä miten tehdä se, koska en halua tehdä asiasta numeroa.

En uskalla tehdä sitä, koska se tuntuu kiusalliselta. Vellon pahassa olossa, koska haluan ottaa uuden nimeni käyttöön mutten uskalla kertoa siitä. En halua luopua tarpeistani pelkuruuteni vuoksi. Moi Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi.

Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid. Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani.

Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö.

Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit. En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim. Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä.

Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni. Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi. Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo. Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua.

Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni. Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo.

Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua. Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies. Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan. Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö.

Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen. Olen kokenut jo aika kauan olevani poika. Ihan ensiksi en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Olen tytön vartalossa, se on hyvä minulle. Mutta silti koen olevani poika. Haluaisin lyhyet hiukset, ja sanoin siitä äidilleni ensimmäisen kerran viime keväällä. Äiti vain sanoi, että en kuitenkaan pitäisi niistä, ja että saisin päättää hiuksistani vasta vuotiaana.

Tuntuu pahalta, että äitini määrää sen kuka olen. Olen nyt ystäväni pakottamana mennyt puhumaan kouluni kuraattorille, kerran. Huomenna tapaan kuraattorin taas. Ajattelin kertoa hänelle tuntemuksistani. Jos vaikka hän auttaisi jotenkin. Nyt kuitenkin kaipaan neuvoa, voisiko äitini ymmärtää tilanteeni jotenkin?

Jos kertoisin että olen poika, äiti varmaan vaan nauraisi ja sanoisi, että se on vain ohimenevä juttu, tai että keneltä olen kuullut ystävistäni, että voisi olla muutakin kuin syntymässä kerrottua sukupuolta. Vanhempani eivät ole kovin avoimia erilaisuudelle. Onko vuotias oikeasti liian nuori tietääkseen tämmöisen asian? Moi oon 13 vuotias tyttö ja mulla on pari ongelmaa.

Uskon olevani bi mutta en ole aivan varma. Ihastun yleensä poikiin mutta koen pitäväni myös tytöistä. Kunnollista tyttö ihastusta minulla ei ole kuitenkaan ollut vaikka koen pitäväni myös tytöistä.

En ole ikinä tuntenut että haluaisin kuulua hetero "lokeroon". Haluaisin kertoa äidilleni tai siskolleni monimutkaisista tuntemuksistani mutta tuntuu että se ei olisi sopivaa koska en ole varma olenko bi.

Isäni on sitten toinen asia koska jos olen bi pelkään että hän ei hyväksy minua. Hän on osoittanut että homous ei ole ok hänen mielestään. Siskoni taas olisi ensimmäinen henkilö jolle kertoisin koska olemme hyvin läheisiä. Lähiaikoina olen myös miettinyt sukupuoltani. En haluasi luultavasti lokeroida itseäni kumpaankaan sukupuoleen. Isäni on myös osoittanut että trans sukupuolisuus yms. Ei ole hänen mielestään ok. Ja lisään vielä että minulla on nyt alkava ihastus naispuoliseen ystävääni.

Mä olen 17 vuotias, ja biologisesti syntynyt naiseksi, ainakin omistan d kupin tissit ja kuukautiset liian usein, joten se on kai aika selvää, että naiseksi minut lasketaan. Mulla on yksi kaveri, kenen kanssa puhun paljon kaikesta ja hyvin rehellisesti, ja olemme puhuneet siitä, kuinka nykyisin lapsia ei saa sanoa tytöiksi tai pojiksi ja antaa heidän kasvaa sellaisina kuin itse haluavat ja muuta roskaa. En tarkoita tätä ilkeästi, mutta näin uskon Olen ollut kerran elämässäni umpirakastunut tyttöön, melkein 3 vuotta, ja olen vasta päässyt siitä yli, mutta oonkohan vaan.

Kun ihastuminen oli suurimmillaan, mietin että olen rakastunut ihmiseen, en sukupuoleen. Tämä tyttö oli vieläpä hyvin poikamainen ja se kiehtoi minua. Täytän pian 18, ja olen enemmän hukassa kuin ikinä. En ole ikinä katsonut ns. Tämän kokemuksen olen kokenut vain kerran pari elämäni viimeisen vuoden aikana, eikä yksikään heistä ole oikea pari, he ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka ovat miehiä ja homoseksuaaleja.

Jos näkisit minut kaupungilla, et varmaan katsoisi toistamiseen, olen ihan hyvän näköinen, mutten ihmeellinen, näytän normaalilta teini pojalta. Jos katsoisit hiukan tarkemmin huomaisit, että paitani on kireä siitä missä tissit kasvaa ja että kasvonpiiteeni ovat kovinkin naiselliset, vaikkei mikään muu minussa naisellista olekkaan.

Joten, olen siis nainen, joka ei haluaisi muuttaa itseään, mutta ei voi kuvitellakkaan elää lopun elämää siten, että minut nähdään ja että minua kohdellaan naisena. Unelmaelämääni olisi olla homo mies, mutta olen nainen, ja jos pidän miehistä, olisin vain hetero ja hauskin osuus tässä on se, että en halua olla hetero.

Haluan olla homo, koska siltä minusta tuntuu, mutta haluan poikaystävän, mutta satun olemaan nainen. Ja saatan yhä olla ihastunut oikeaan naiseen. En ole ikinä tuntenut olevani näin hukassa identiteettini kanssa, enkä halua puhua kenellekkään avoimesti tästä vaan kärpertyä peiton alle ja odottaa, että joku tulee ja kertoo mikä minun pitäisi olla… koska mä en enää tiiä?

Osaisko kukaan sanoo mitään mun sekaisin olevasta elämästä? Olen 15 vuotias tyttö ja minua ahdistaa pojat ja lähiaikoina myös tytöt. Olen omaitseni parhaiten poikien seurassa.

Kysymys kuuluu mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani? En ole koskaan seurustellut saatikaan suudellut ketään, mutta sanon usein kavereilleni, kuinka komeita poikia olen tavannut.

Hei, minulla on 13 vuotta täyttänyt poika, jonka olen huomannut pukevan yöksi päälleen minun rintaliivini ja toppini. Lapsi on aina ollut hiljainen, hieman arka, eikä lainkaan kiinnostunut puhumaan minulle mistään seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista Olen yhtäaikaa hämmentynyt, huolestunut ja myös kieltämättä hieman huvittunut. Mitä mieltä olette pitäisikö minun ohjata häntä jonnekin keskustelemaan vai antaa olla vielä ihan rauhassa omiin tuntemuksiinsa syventyen?

Hei, Haluaisin tietää kuka minä olen sukupuoleltani. Olen XXY-mies, mutta olen miettinyt tätä jo lähes koko elinikäni ajan, kuka olen sukupuoleltani. Miehenä olo, ei tunnu täysin omalta, mutta toisaalta en myöskään tiedä olisiko sukupuolen korjaaminen oikea ratkaisu.

Nyt kun on tullut uudempia määritelmiä, kuten muunsukupuolinen jne. Miten tällainen itsetutkimisprosessi tulisi aloittaa. Onko jotain tahoa, joka tekee näitä tutkimuksia ja mistä tällaiseen saa lähetteen? Lisäyksenä vielä tuohon aiempaan kysymykseen. Olen ollut pariterapiassa vaimoni kanssa liittyen sisko-veli asetelmaan, eli rakkautta ei tahdo löytyä.

Pariterapeuttini mukaan testosteroidi hoidosta olisi hyötyä sekä parisuhteeseen, että muutoinkin. Minulla ei kuitenkaan ole mainittavia oireita matalista testosteroiditasoista. Erektio on normaali, seksinnälkä riittävä ja saan asioita tehdyiksi, eli en tunne itseäni voimattomaksi jne. Onko testosteroidi hoito nykyään joku hype, kun sitä niin kovin helposti suositellaan käytettäväksi. Miten XXY-miesten osalta tämä asia.

Koen olevani kuitenkin sukupuoleltani kuten mainittu, jotain muuta kuin mies, eikö testosteroidin käyttäminen muuttaisi ajatusmallejani? Onko tästä haittaa sukupuolentutkimusmatkallani? Olen 19vuotias tyttö, mutta pukeudun tosi poikamaisesti.

Olen ihastunut poikaan mutta en tiedä voiko se olla ihastunut muhun kun en ole tyttömäinen tyttö. Jutellaan somessa tosi paljon ja sitä kiinnostaa mun jutskat nii voiko olla mitään tsäänssejä? En ole siis lesbo tms mutta tykkään vain pukeutua poikien vaatteisiin Lue vastaus. Tässä puolivälissä viittäkymmentä on alkanut aina vaan enemmän miettiä, mikä onkaan oma suuntautuminen. Pitkästi kolmattakymmentä vuotta saman miehen kanssa, neljä lasta synnyttäneenä, kasvattaneena no ovat vielä äidin helmoissa, teinit ja sittemmin miehestä eronneena ja sinkkuuteen kyllästyneenä tekisi mieli uuta suhdetta.

Tämän ikäinen nainen ei vaan kelpaa kuin vanhoille ukoille, eikä tällä alapäällä muutenkaan pornoon tottuneita ukkoja pidetä. Seksi miehen kanssa olisi tuttua huttua mutta ei nappaa. Katselen mielelläni hyvännäköisiä miehiä mutta niin naisiakin. Etsin netistä miestä, ei löytynyt. Nyt laitoin naisen hakuun, eipä tunnu löytyvän naistakaan. Ja jos näin vanha nainen etsii naista, olettaa vastapuoli varmasti kokemusta myös naisten välisestä seksistä.

Sitä ei ole, ihan neitsyt siinä mielessä. Tein jälleen jokusen "aivojen sukupuoli" -testin. Niiden mukaan olen mies: On ollut aina, myös muinoin lukiossa psykantunnilla.

Mielestäni olen kuitenkin nainen. Hiuksista tykkään itselläni lyhyinä käytännöllisyys kunniaan mutta pukeudun tarvittaessa vaivatta mekkoon ja korkeisiinkin korkkareihin. Työkaverit taitavat pitää minua kuitenkin enemmän naisiin kallellaan olevana ja se on välillä vähän hankalaa kun kaikki työkaverit ovat naisia.

Fantasioidessa olen mies, joka harrastaa seksiä miehen tai naisen kanssa. Fantasioilla ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole tekemistä seksuaali-identiteetin kanssa..? Olenko ihan vaan perushetero pienin maustein? Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika.

Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi?

Olen vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa. Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta. Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan. Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero.

Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään , koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan. Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani. Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo.

Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen. Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne.

Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne. Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen. Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi.

Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa. Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja. Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa.

Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali? Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin?

Joinain päivinä haluisin parran ja leikata rinnat pois, ja joinain päivinä laitan mekon ja meikit naamaan ja olen ihan tyytyväinen. En koe inhoa erityisemmin naiseuteeni, mutta en millään pääse eroon siitä tunteesta että haluaisin myös olla mies. En uskalla alkaa järjestämään mitään vaihdosta koska pidän molemmista sukupuolista ja entä jos haluaisinkin vaihtaa takaisin naiseksi, osahan muutoksista on peruuttamattomia. En tiedä yhtään mitä tehdä itteni kanssa, jos haluaisin olla vaan mies nii olisin vaihtanu jo vuosia sitten, mutta kun ei yhteiskunnassa vaan voi valita molempia.

Ei mulla ole mitään uskallusta ruveta elämään molempien roolissa ja selitellä sitä sitten tuttaville, että miksi se pukeutuu välillä toiseen sukupuoleen. Ja kumpi sukupuoli olisi edes se johon vaihtaisin toisesta? Painan kaikki nää ajatukset vaan taka-alalle, mutta ne on silti siellä aina. Ehkä kaikkein tärkein kysymys on, enkö mie vaiha sukupuolta vaan sen takia että pelkään "menettäväni" yhteiskunnan hyväksynnän ja mahollisuuden mennä ulos naisena ilman että kukaan katsoo sen kummemmin, vai enkö mie vaan vaihda koska en teidä kumpi olisin mielummin.

Olen vuotias nuori, joka määriteltiin syntymässä tytöksi. Nykyään olen jotain tytön ja pojan väliltä, mutta mitä? Kaikki muu itsessäni ja kehossani tuntuu ihan ok: Olen lähinnä naisiin päin kallellaan. Olen idolini kautta tutustunut yhteen mukavaan tyttöön ja olimme yhdessä kannustamassa yhteistä poikapuolista kaveriamme, joka kilpaili Mr Gay Finlandin finaalissa Helsinki Pride -viikolla.

Me molemmat jännitimme tämän pojan puolesta ja otin tätä tyttöä kädestä kiinni teen lähes aina niin läheisteni kanssa, jos jännitämme jotain tulosta. Yhtäkkiä tapahtui jotain ja tajusin tuntevani pientä vetoa tätä tyttöä kohtaan. Kädestä pitäminen tuntui vähän liiankin luonnolliselta. Olen tämän jälkeen alkanut tajuta, että minua viehättää hänen tapansa puhua, pidän paljon hänen vaaleanpunaisista hiuksista ja silmistä ja jopa hänen tuoksustaan. Ja lisäksihän meillä on yhteinen idolikin.

Nyt pelkäänkin, ettei hän tykkää minusta samalla tavalla kuin minä hänestä vaikka tiedän hänenkin olevan naisiin päin. Uskon ettei hän välejämme katkaise, mutten tiedä mitä tapahtuu, jos kerron hänelle tunteistani. Ja jos hän tuntee samoin, pelkään että tämän tytön ja hänen kämppiksensä "side" heikkenee, jos alamme seurustelemaan tämä tyttö on pojan kämppis ja paras ystävä, he ovat todella läheisiä. Mitä teen asian kanssa? Lisättäköön, että hän tietää suuntautumisestani Lue vastaus. Olen vuotias sukupuoleton, mutta synnyin tytöksi.

Tässä viime tai sitä edellisenä vuotena aloin harkita rintojeni ja myöhemmin myös kohdun poistoa. En tunne ketään joka voisi vastata kysymyksiini asiassa ja totta puhuen en uskalla siitä kellekään puhua, ainakaan vielä. Olen yrittänyt etsiä tietoa molemmista leikkauksista suomeksi, mutta rintojen poistosta olen löytänyt vain rintasyöpä-aiheista materiaalia ja rintakehän muokkauksesta ei löydy mitään.

Kohdun poistoa ei kaiken keräämäni mukaan tehdä ennen kuin henkilö on täyttänyt 30 vuotta tai jos kärsii taudista, minkä vuoksi kohtu on pakko poistaa. Onko kellään antaa tietoa minne pitää mennä jos haluaa muokkauttaa rinnoistaan miehen rinnat?

Eli siis tehdään kaikki nännin piennennyksiin asti. Kuinka paljon se maksaisi? Saako binderilla lähimain samoja tuloksia kuin leikkauksella? Haluaisin kokeilla ensin miltä tuntuisi elää ilman näitä, etten tee mitään hätiköityä. Voisin ilomielin lahjoittaa omani sitten ajan tullen jollekulle, joka haluaa lapsen Lue vastaus. Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet.

Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan. Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani , väärältä.

Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä. Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi. Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin. Hei, olen vuotias transpoika. Joskus 12v tunsin olevani genderfluid, ja 15v tajusinkin, että oon vaan poika.

Viime aikoina tosin oon tuntenu tosi vahvaa dysforiaa mun kehoo kohtaan, enkä oikeen tiiä mitä aatella siitä. Haluisin vaa olla oikee poika, mut vaikka kuinka näyttäsin ja kuulostaisin oikealta joskus kaukana tulevaisuudessa, mulla tulee kuitenki aina olee tytön..

Se on niin epäreilua! Kuitenkin, haluisin kysyä että kenelle pitäisi mennä puhumaan että sais lähetteen transtukipisteesee? Joku kaveri on sanonu et ihan koulun terkkarille voi mennä puhuun mut sitte toine on sanonu jotain että ei, kyllä sen ihan oikea lääkäri pitää olla että voi lähetteen saaha? En kyllä tiiä miten ees pystysin puhuu kenellekää lääkärille näist asioista, koska mul on tosi paha social anxiety. Kiitos vastauksesta tälleen etukäteen. Ajatusten kirjottamine autto vähä tänhetkisee ahistuksee.

On hyvä et on olemassa tämmöne sivusto tuen jakamiseks. Saattaa olla vähän offtopic-kysymys, mutta haluan neuvoa. Sukupuoleni ja s-suuntautumiseni mietityttävät joka päivä, etten saa rauhaa. Haluaisin puhua tästä jollekulle, mutten tiedä kenelle.

Vanhempieni kanssa olen tästä jutellut paljon, mutta se ei tunnu auttavan samalla lailla, koska saan yleensä vain samoja vastauksia. Olen käynyt aikuistumisleirin, jonka seurauksena porukkamme hitsautui tiiviiksi jengiksi, jossa voi olla oma itsensä. Mutta tuntuu hassulta avautua ihmiselle, jonka on tuntenut ~kaksi viikkoa. Puhuin tästä aiheesta eräälle ohjaajalle leirillä, ja hän auttoi minua paljon.

Mutta kun tunnistin pitäväni häntä ystävänäni ja kerroin sen hänelle, hän torjui minut. En enää uskalla lähestyä häntä, koska pelkään katkaisevani vähäisetkin langat välillämme. Nettikaverilleni olen avautunut useasti, ja hän on tukenut minua. Mutta tuntuu typerältä kertoa hänelle ongelmistani. En halua kohdella häntä kuin henk. Koulukaverini eivät ole tarpeeksi läheisiä, jotta voisin uskoutua heille. Olen puhunut koulukuraattorille, psykologille ja terveydenhoitajalle.

Huomasin, että haluan puhua jollekin ihmiselle, joka tuntee minut. Sukulaisiani en uskalla lähestyä tämän asian kanssa. Voisin tietysti pohtia asiaa yksin, mutta olen havainnut, että se syö sisältä. En tiedä kenelle puhua. Olen vuotias tytön vartaloon syntynyt hämmentynyt olento. Olen yli vuoden itseäni gengerfluidina pitänyt parempaa nimikettä vailla.

En ole panseksuaalisuuteni tai sukupuoleni kanssa tullut sukulaisilleni en myöskään perheelleni kaapista. Kavereista aika moni tietää ja ainakin olettaa. En nää mitään syytä miksi vanhempanikaan eivät olisi jo tajunneet seksuaalisuuttani.

Aluksi luulin olevani transsukupuolinen, mutta pidin silti naisellisesti pukeutumisesta. Mekot ja meikkaaminen kuuluvat suuresti tyyliini. Kaveri tietää, että käytän tytön ja pojan nimiä olosta riippuen. Oloni on nyt hyvin ahdistunut rintaliivejä käyttäessäni.

Olisiko mahdollista olla transsukupuolinen mutta genderfluid? Mitä jos minua kaduttaisi? Olen odottanut sitä yhtäkkistä hetkeä kun kaikki loksahtaa paikoilleen, tajutessani olevani jotain. Niin on käynyt useasti muistaessani olon olevan parempi fluidauksen vaihtaessa pojaksi. Tätä olen miettinyt myös, kun mahdollinen "pano" olisi tarjolla, mutta oma alapää ahdistaa voisi olla myös ensikerran pelko, dysforia tai hyväksikäytön kummittelu. Asiat ovat epäselviä ja niitä on hankala sanoiksi pukea.

En edes tiedä voiko mietintääni auttaa, ei ainakaan terapeuttini hän ei oikein tiedä sukupuoliasioista, uskoo vain kahteen sukupuoleen. Hei, Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti.

Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta. Luulen jopa, että se voisi olla mahdollista. Mikä on oma suosikkihahmosi Frozenissa? Hahmo on niin dramaattinen. Traagisuuden ja hallitsemattomien pahuuden voimien fantasia on tosi vetoava.

Nykyään se on helppoa tehdä elokuvasta "kaikkien aikojen menestynein" kun lipun hinnat ovat pilvissä ja somelampaat menevät minkä tahansa hypetyksen perässä katsomaan mitä tahansa. Frozen on ihan tyydyttävä tekele, mutta ei mitenkään pärjää laadussa Disneyn vanhoille klassikoille, kuten Bambi tai Dumbo tai ennen kaikkea Fantasia. Onko ihan pakko alkaa sepostamaan kaikenlaista humppaa tähänkin?

Lapsenlapsi 4 vee tykkää tästä jutusta niin että fanittaa ihan täysillä ja tuskin ajattelee mitään seksististä koko jutusta Tutkijan mielikuvitus se laukkaa niin ettei perässä pysy.

Antakaa ihmiset lasten nauttia saduista ilman omia aikuisia mieltymiksiä sukupuolirooleissa. Muistakaa, että lasten maailma on puhdas ja viaton! Ei, ei, vaan juuri päinvastoin. Lapsille tulee näyttää, että on olemassa erilaisia suhteita ja perheitä. Näin ymmärrys erilaisuutta kohtaan lisääntyy. Ethän nyt sekoita identiteettiä ja seksin harrastamista toisiinsa.

Heterot ja homoseksuaalit kasvavat ja kypsyvät seksuaalisesti nuoruusiässä ja oman seksuaalisuuden tunnistaminen tai ulkopuolelta tunnustaminen ei ole sama asia kuin aktiivinen seksielämä. Tästä on varmaan jotain näyttöä, muutakin kuin sinun näkemys? Siis että lapset ymmärtää erilaisuutta kun näkee ja kohtaa? Eikä niin päin että lapset menee ymmälleen ja ymmärtämisestä tulee entistä vaikeampaa?

Turvallinen kasvuympäristö on vakaa ja ei muttuva, jossa lapsi saa etsiä itse toimintamalleja. Ei sellainen että niitä tuputetaan suvaitsevaisuuden muodossa, ja vähän väliä tarkistetaan että menihän viesti perille. Aikuiset eivät tajua lapsen psyykettä ja kuvittelevat kuin he olisivat aikuisia minityyrikoossa.

Tämä on iso vaiva nykyajan kasvatuksessa. Jos lapsi on automaattisesti ymmärtäväinen, niin mihin se katoaa iän myötä? Kukaan ei ole puhunut tuputtamisesta ja mitä tuo "tarkistetaan vähän väliä " edes tarkoittaa?

Kerrotaan asioista kiihkottomasti ja lapsen ymmärrystasolle sopivasti, niin miten siinä voi mennä ymmälleen. Tai tietenkin aina voi, mutta sitä voi käsitellä fiksujen vanhempien kanssa. Pitäisikö myös se kieltää, ettei kukaan ahdistu tai mene ymmälleen? Kouluissa sukupuolivalistus alkaa kasiluokalla! Puhutaan siis hieman vanhemmasta populuksesta kuin Frozenin kohdeyleisö.

Se ei yksinkertaisesti kuulu lasten maailmaan. Lapset eivät käsittele asioita seksualisuuden tasolla tarhaiässä, vaikka Turun yliopiston lehtori käsittelisikin tarhaikäisiä lapsia seksualisoimalla heidän ajatteluaan.

Mitä tarkoittaa "tarkistetaan vähän väliä": Tarkoittaa sitä, että halutessaanhan lapset voi toki laittaa eri ideologisille asioille tai eri seksualisilla mieltymyksillä höystetyille hahmoille ja käsitteille alttiiksi ja törmäyskurssille "kohtaamaan" ne, mutta eihän se takaa mitään lopputulosta suvaitsevaisesta lapsesta.

Tässä puhutaan siis täysin ja pelkästään vanhempien ja lapsen kasvatusta ohjaavien ulkoisten tekijöiden motiiveista ja tarkoitusperistä. Lapsi ei tiedä että häntä koulutetaan tai altistetaan millekkään, eikä ymmärrä sen tarkoitusta.

Muutenkin jos tässä aletaan puhumaan animaation avulla lapsen maailmankuvaan vaikuttamiseen pyrkimisestä, niin oma terve järki kutsuisi sitä aikuisten kielellä aivopesuksi. Hamas järjestön lasten ohjelmista.

Kannattaa ainakin vilkaista sivistysmielessä. Pieniin aivoihin voi istuttaa kasvuiässä mitä kummallisimpia näkemyksiä ja asioita ihan tavallisen todellisuuden ja arvojen tilalle. Lasten "ymmärtäväisyys" eli se kaiken uskova ja herkkä luonne ikävä kyllä katoaa meistä kaikista kokemuksien myötä.

Toiset lapset kiusaa, toiset saattaa tulla ja vetää turpaan. Murkkuiässä sattuu ja tapahtuu ja sosiaalinen elämä osoittautuu aika raakaksi. Teini-iässä keho muuttuu ja maailma kääntyy mullin mallin Tervetuloa aikuisuutteen sitten siitä eteenpäin. Niin mitä jos lehtorit ja muut aikuiset antaisimme lapsien olla lapsia siellä ihan tarhaiässä vielä, emmekä altista heitä huolille tai näkemyksille joiden kanssa joku meistä aikuisista saattaa joskus painia? SE ei varmaankaan ole keneltäkään pois.

Kyse on kuitenkin aikuisesta joka haluaa lesbon Disney-prinsessan Ja vaikka Suomalaisista ei kukaan varmaankaan vastusta lesboutta millään tavalla, onhan tuo motiiviltaan hieman projisoivan kuuloista toimintaa ja pyrkimystä.

Eli jos lapsi näkee kahden ihmisen välistä rakkautta, niin hänet aivopestään? Entä jos lapsi viedään kirkkoon, niin onko se aivopesua? Muottiin kasvattaminen ja "väärien" asioiden piilottaminen on aivopesua. Antaa lapsen itse nähdä ja kasvaa aikuiseksi ilman, että erilaisuudesta tehdään tabua. Kuinka monta suuren luokan infrastruktuurihanketta naisporukat ovat maailmanhistorian aikana toteuttaneet? Naisetko ne on pellot kyntäneet ja sodat taistelleet? Kun miesväki meni sotaan, naiset kynti pellot.

Tätini joutui 16 vuotiaana kyntöhommiin kun talon miesväki joutui rintamalle. Onko saanut tunnustusta ja kuntoutusta? Ei, koska ei ole ollut rintamalla. Kotirintamaa pyöritti naiset ja pikkutytöt. Naiset kynti pellot, teki aseet ja ammukset ja muutenki ylläpitivät yhteiskuntaa maailmansotien aikana. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä palosta levinneestä savusta ollut vaaraa lähialueen asukkaille tai ympäristölle.

Reilu viisi vuotta sitten Leenu Virpi arkaili joutuessaan samaan tilaan hevosten kanssa. Vaikka hän piti kovasti näistä komeista ja vaikuttavista eläimistä, se ei poistanut takaraivossa piilottelevaa pelkoa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja sisäministeri Horst Seehofer ovat päässeet sopuun hallituskriisin luoneesta maahanmuuttokysymyksestä, kertoo OuluWalkers-auto eli Wauto kiertää taas tapaamassa Oulun seudun nuoria heinä-elokuun ajan, nyt jo kolmatta kesää. Suomen sote-uudistus on herättänyt yritysten lisäksi laajalti kansainvälistä kiinnostusta. Useat tutkijakollegani vertaavat Suomessa tehtävää sote-uudistusta kehitystyöhön, joka on ollut Pisa-menestyksemme takana.

Kansanedustaja muistelee uutuuskirjassaan vuoden takaisia dramaattisia tapahtumia. Miksi Soini hylkäsi poikansa? Toukokuussa voimaan tullut katsastuslain muutos on kiristänyt huonokuntoisten tuulilasien seurauksia.

Jatkossa liikenneturvallisuutta vaarantava lasi voi johtaa suoraan katsastuksen hylkäykseen ja jopa ajokieltoon. Suviseurojen paluuliikenne muodosti jonoja nelostielle aina Pohjois- Pohjanmaalle saakka — liikenne sujunut mallikkaasti Kotimaa 1.

Lokit paukuttavat pizza­laa­ti­koi­ta ja pitävät älämölöä keskustassa — "Ihan kuin Oulussa olisi uusi, röyhkeämpi lok­ki­su­ku­pol­vi" Oulu 3. Pääkirjoitus Ruotsin kiusallinen pöytävieras Pääkirjoitukset 3. Koti-ikävä ilman kännykkää Sielun silmin 2. Kuvagalleriat Videot Blogit Tuoreimmat. Trumpin autotullit tuhoaisivat työpaikkoja Yh­dys­val­lois­sa Talous. Onko vuotias kypsä vuotiaan ajo- opettajaksi? Moni tekee raparperistä makeita leivonnaisia, mutta kirpeä kesäkasvi maustaa maukkaaksi liharuoat ja sopii kesäjuomien kyytipojaksi Ruoka.

Juttutupa Lukijakuvat Lukijavideot Mielipiteet. Katso sää- Sää- ja sade-ennuste Vaihda paikka Vaihda. Etusivu Kulttuuri Frozenista tuli uranuurtaja — Tutkija: Vaikka Frozen-elokuva tuli jo vuonna , se vetää yhä: Uusimmat ensin Uusimmat ensin Vanhimmat ensin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti. Undergroundista tulee mainsstreamia ja päinvastoin. Toivon ehdottomasti Elsalle tyttöystävää, tälläistä on kaivattu jo tovi! Miksi vahvoista itsenäisistä naisista pitää tehdä lesboja?

Naiset eivät ainakaan ole aiheuttaneet niitä sotia, että kiitos vain. Onko tutkija huomannut että anna ja elsa ovat sisaruksia?

Oma sisäinen kuvani on mielestäni jotakuinkin täysin tyttömäinen, ja samalla julmasti peilin muistuttamana täysin vastakohta fyysisestä minästäni. Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta. Saako binderilla lähimain samoja tuloksia kuin leikkauksella? Tuntui, etten jaksa enää. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista". Vihaan riskejä mutta nuo riskit mä otan. Haluaisin päästä asioissa eteenpäin, koska kroppani ahdistaa minua todella paljon enkä tiedä voinko odottaa kovin kauaa.

Homo huge boobs sauna seksiä

PORNO LEFFA INTIIMIHIERONTAA HOMOSEKSUAALISEEN

Niin on käynyt useasti muistaessani olon olevan parempi fluidauksen vaihtaessa pojaksi. Hän on osoittanut että homous ei ole ok hänen mielestään. Tuli aika pitkä esittely koska ei ole ketään, jolle puhua. Olin järkyttynyt siitä mitä äiti mulle sano ja siitä että olin alushoususillani, kun se just avas sen verhon niin että jotkut asiakkaat vielä näkivät mut. Jos vaikka hän auttaisi jotenkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. Olen vuotias nuori, joka määriteltiin syntymässä tytöksi.